Mikromuovin ympäristön kestävyys on noussut yhdeksi nykyajan kriittisimmistä ekologisista haasteista. Vaikka yleinen huomio keskittyy usein suuriin-muovijätteisiin, viimeaikaisen akateemisen kirjallisuuden systemaattinen tarkastelu paljastaa, että mikromuovien irtoaminen polypropeenisulkimista (PP) on merkittävä, mutta usein huomiotta jäävä tekijä maailmanlaajuisessa mikromuovisaasteessa. Polypropeeni on alan standardi juomakorkille erinomaisen väsymiskestävyyden ja tiivistysominaisuuksiensa ansiosta. Kuitenkin hyvin mekaaniset toiminnot, jotka tekevät näistä korkista toiminnallisia, -kiertyminen, avaaminen ja sulkeminen- ovat samat voimat, jotka edistävät mikroskooppisten muovisirpaleiden muodostumista.
Näiden sulkimien hajoamismekanismia ohjaa ensisijaisesti mekaanisen hankauksen ja ympäristön sään yhdistelmä. Kun kuluttaja avaa korkin, korkin sisäkierteiden ja pullon tai pahvikotelon kaulan välinen kitka aiheuttaa mikroskooppista kulumista. Tuotteen elinkaaren aikana tämä toistuva mekaaninen rasitus leikkaa pois pieniä polymeerin palasia. Tätä prosessia pahentaa merkittävästi valo-hapetushajoaminen. Kun PP-suojukset altistuvat ultraviolettisäteilylle (UV){5}}joko ulkona roskauksen aikana tai kelluessaan meren pinnalla-, polymeeriketjut halkeavat, mikä tekee materiaalista hauraan. Fourier-muunnosinfrapunaspektroskopiaa (FTIR) käyttävät tutkimukset ovat vahvistaneet, että UV-vanhentuneet PP-korkit vapauttavat mekaanisen rasituksen alaisena huomattavasti enemmän mikromuovia kuin -ikääntyneet vastineet.
Lisäksi itse kierrätysprosessi toimii tahattomana mikromuovin irtoamisen katalysaattorina. Juomatölkkien ja -pullojen teollisen kierrätyksen aikana korkit joutuvat intensiiviseen kuumapesuun ja kitka{1}}perustaiseen erotteluun. Tämä aggressiivinen mekaaninen käsittely jauhaa korkit ja vapauttaa mikromuovihiukkasten lietteen, joka voi olla tarpeeksi pieni ohittamaan jäteveden suodatusjärjestelmät. Kattava analyysi osoittaa, että näiden irtohiukkasten koko vaihtelee, mutta huomattava osa on alle 20 mikronin alueella, mikä tekee niistä erityisen vaikeaa havaita ja poistaa ympäristöstä. Tämän ongelman ratkaiseminen edellyttää kaksinkertaista lähestymistapaa: kulutusta kestävien PP-formulaatioiden kehittäminen, jotka säilyttävät taipuisuuden myös UV-altistuksen jälkeen, ja kierresuunnittelu, jotka minimoivat pinnan kitkaa käytön aikana.
